Seitsemäs ja kahdeksas työviikko

Kahtena viimeisenä viikkona kiertelin työ-ja asuinkavereiden kanssa Sevillassa. Kävin mm. Casa de Pilatoksella, Las Setas de carnacionilla, Flamenco museossa ja esityksessä sekä muutenkin vain kaupungissa pyörimässä. Sevilla on erittäin kaunis kaupunki, jossa on aina jotain nähtävää ja koettavaa. Jopa nyt kun on viettänyt täällä yhdeksän viikkoa, on jäänyt paljon paikkoja näkemättä ja kokematta.

Töissä kaikki sujui rutiinin omaisesti ja ehkä ainoa asia mitä tuli keittiössä opittua, oli miten uusi kahvinkeitin toimii. Tuntui uskomattomalta, että kohta kaikki päättyy enkä tule ehkä koskaan näkemään uusia ystäviäni enään. 

Työharjoitteluni aikana olen tutustunut moniin mahtaviin ihmisiin sekä saanut paljon uusia kokemuksia. Mikä oudointa, niin ehkä tärkeimmät asiat mitä olen oppinut ei liittynyt suoranaisesti työhöni, vaan suhtautumiseeni muihin ihmisiin ja ympäristööni.

Opin, että jos suhtaudut tilanteeseen positiivisesti, niin kaikki järjestyy ja sinuunkin suhtaudutaan hyvin. Että aina kannattaa yrittää parhaansa auttaa toista, varsinkin jos huomaa, ettei henkilö tunne aluetta hyvin tai ollenkaan. Opin, että usein kannattaa aloittaa keskustelun itse ja kiinnostua ihmisistä, sillä silloin luo ystävyyssuhteita. Ja sen, että aina pitää mennä ulos kokemaan asioita! Kaksi kuukautta tuntui aluksi aika pitkältä ajalta ja silloin uskoi, että ehtii tehdä kaiken, mutta oikeasti se on erittäin lyhyt aika. Paljon nähtävyyksiä jäi näkemättä, vain koska ajatteli, että vielä ehtii tai että on liian väsynyt töiden jälkeen. 

Tietenkin on vielä paljon mitä tuli opittua, mutta tärkeimmät ainakin, tuli nyt listattua. Uuden varausjärjestelmän oppiminen, on ehdottomasti yksi tärkein oppimani asia, mistä ehdottomasti on hyötyä suomessa, kuin myös ulkomailla.    

Kuudes työviikko.

Aloitin työpäiväni maanantaina uusien workaway-apulaisten; Karinan ja Janinan kanssa. Vaikka Sinemin lähtö suretti, olin jo pikku hiljaa tottunut siihen että uusia ihmisiä tulee ja vanhoja lähtee. Minulle on aina ollut ominaista kiintyä nopeasti johonkin; ihmiseen, eläimeen, paikkaan tai esineeseen…äiti aina varoitti, että mihinkään ei saa kiintyä ja on opittava pitämään kaiken tietyllä etäisyydellä, mikä nyt tuntui aika järkevältä neuvolta. Elämässä mikään ei ole pysyvää ja kaikki muuttuu ja pelottaa ajatella miltä sitten tuntuu, kun on vihdoinkin aika lähteä kotiin?

Onneksi kotipaluuseen oli vielä kolme viikkoa jäljellä, mikä suretti ja piristi samaan aikaan. Elämä Sevillassa on ollut yhtä seikkailua ja kaupunki kuin myös sen ihmiset ovat mahtavia, toisaalta on jo kova koti-ikävä ja välillä kaipaa omaa rauhaa. Tämä kokemus opettaa kyllä tulla toimeen erilaisten ihmisten kanssa eri tilanteissa, mutta ehkä yksi tärkein opetus tässä on se, että oppii arvostamaan jokaista hetkeä onpa missä päin tahansa.

Vietin kyseisen päivän vastaanotossa välillä poiketen keittiössä tarkistamassa, että kaikki on kunnossa. Huomasin heti, että tytöillä oli oma tapa hoitaa aamupala eivätkä he välttämättä luovu rennosta tyylistään asettaa kaiken eri paikkoihin, toisin kuin ensimmäisillä apulaisilla.

Seitsemän viikon aikana espanjan kieleni on paljon sujuvampaa ja ymmärrän aika hyvin, vaikka en itse ehkä osaa vielä vastata oikein. Minua rohkaistaan puhumaan espanjaa enemmän ja enemmän, mistä olen kiitollinen sillä tavoitteeni on oppia espanjan kieltä ja vaikken oppisi sitä täällä täydellisesti, osaan jo ylläpitämään keskustelua puhumalla pelkästään espanjaa.

Olen oppinut myös muutaman siivoustekniikan töissä, kun olen auttanut aina väillä Reyestä – meidän siivoojaa. Hän on erittäin kiva ja kaikki työntekijät tykkäävät hänestä, sillä hän on erittäin puhelias ja ystävällinen kaikkia kohtaan.

Neljäs ja viides työviikko

Uudet workaway-apulaiset Paul ja Janika tapasivat toisensa Portugalissa ja suuntasivat sieltä Marokkoon ja sitten tänne Sevillaan. He vaikuttivat hieman poissaolevilta, mutta olivat kuitenkin kivoja ja varsinkin Janika panosti työhön ja oli asiakaspalveluhenkinen.

En ehtinyt tutustua heihin kunnolla, sillä he lähtivät viikon kuluttua; Janika takaisin Portugaliin jooga-ohjaajaksi ja Paul jäi Sevillaan yrittäessään edistää muusikko-uraa. Sinem ja minä jäimme taas kahdestaan, mutta vain hetkeksi.

Neljän viikon aikana elämä Sevillassa on alkanut käydä rutiiniksi; mitään uutta työhön liittyvää ei tullut opittua ja työn jälkeen yleensä suuntasin kuntosalille, tapaksille tai suoraan kotiin muutaman vaatekaupan kautta.

Seuraavan viikon maanantai oli kaikilla vapaa – kaikilla paitsi minulla. Sinä päivänä oli jokin juhlapyhä, jolloin melkein kaikki oli kiinni paitsi tietenkin hotellit ja ravintolat.

Töissä tapasin uuden työkaverini Carlosin, joka on Rafan ja Josen serkku sekä myös uuden workaway-työntekijän – Emilyn, joka on kotoisin Michiganista.

Ehdin olla töissä suurinpiirtein tunnin, ennen kuin jouduin lähtemään takaisin Trianaan etsimään auki olevaa terveyskeskusta. Onneksi STEP:in työntekijä neuvoi minulle missä on terveysasema ja miten minun pitäisi toimia siellä, sillä hän ei ollu Sevillassa eikä näin päässyt paikalle auttamaan minua.

Etsiessäni terveysasemaa huomasin, miten kaunis Triana oikeasti on. Hieman ihmetytti, että miten kyseinen naapuristo on jakautunut kahtia niin rumaan alueeseen, missä kaikki talot ja asunnot on niin lähellä toisiaan ja kävelytiet eivät ole parhaat mahdolliset ja niin upeaan, missä on kauniita katuja ja hienoja puistoja.

Olin erittäin otettu kuinka ystävällisiä espanjalaiset ovat; vaeltaessani ympäri Trianan sekavia pikkukatuja eksyin erittäin nopeasti, mikä on turhauttavaa itsessään jo terveenäkin. Kysyessäni apua ihmisiltä, jokainen oli erittäin auttavainen ja vaikka miten kiireellisiltä he näyttivätkään, kävelivät he vähän matkaa kanssani heille väärään suuntaan, vain jotta itse löytäisin perille asti. Olen huomannut kyseistä käytöstä jo aikaisemmin täällä ja se on ehkä ainoa tärkeä asia mitä olen oppinut täällä viiden viikon aikana; se että ottaa asioita rennosti ja auttaa muita, tehden ehkä vähän enemmän kuin mitä pyydettiin.

Saatuani sairauslomaa, vietin ne pari päivää sängyssä syöden lääkkeittä ja juoden paljon teetä. Pian oloni parani ja pääsin takaisin töihin, missä yllätyksekseni näin Ryanin joka palasi hetkeksi takaisin Sevillaan.

Oli erittäin mahtavaa tavata uudestaan ja kuulla millaista Portugalissa oli, hetkeksi tuntui siltä että kaikki palasi ennalleen eikä kukaan koskaan lähtenyt.

Kolmas työviikko

Syyskuu oli lähestymässä loppuaan ja niin oli myös kahden keittiöapulaisen työvuorot hostellissa. Minusta ja kolmesta muusta keittiöapulaisesta oli tullut jo niin hyviä ystäviä, että tuntui melkein uskomattomalta, että kohta emme ehkä näe koskaan.

Vietimme viimeisen yhteisen päivämme kierrellen Plaza de Espanjalla ja istuimme pienessä kahvilassa jutustellen niitä näitä.

Lianne oli ensimmäinen joka lähti. Hän suuntasi Barcelonaan, missä hän tekisi samaa työtä toisessa hostellissa, matkalla hän kuitenkin pysähtyy kahdessa eri kaupungissa ihan vain rentoutuakseen muutamaksi päiväksi ennen kuin ryhtyy töihin.

Ennen lähtöä hän teki jokaiselle työkaverille kortteja, joihin kirjoitti lyhyesti, että miten mukavaa oli tavata meitä kaikkia. Olin erittäin otettu siitä ja sovimme että tapaamme vielä kun hän tulee Helsinkiin Tammikuussa. 

Sinä päivänä olin ainoastaan vastaanotossa töissä, mistä olin aika kiitollinen Rafalle koska ikävä ei tuntunut niin pahalta ja lisäksi pääsin kirjauttaa sisään ja ulos asiakkaita sekä hoitamaan maksun. Sen (maksun) suhteen olen aika tarkka, sillä en ihan vielä ymmärrä kunnolla miten se pitäisi järjestelmään merkata, että se olisi kunnossa. Onneksi minulla on aina joku, joka auttaa heti tarvittaessa.

Olen myös päässyt tekemään varauksia eri museoihin ja esityksiin asiakkaille. Aluksi se oli erittäin jännittävää, mutta pian olin tottunut siihen eikä se varsinaisesti pelottanut enään. Iloitsin aina kun henkilö toisessa päässä puhelinta puhui englantia, eikä varausta tarvinnut suorittaa espanjan kielellä.

Muutaman päivän päästä oli Ryanin vuoro lähteä. Hän suuntasi Portugaliin, missä hän vihdoinkin pääsisi surffailemaan pitkän tauon jälkeen. Minä ja Sinem olimme taas huolissaan, että milloin uudet keittiöapulaiset saapuisivat, koska Kate ei ole maininnut heistä mitään meille. Itse pelkäsin sitä, että joutuisin olemaan tästä viikosta lähtien pelkästään keittiössä töissä enkä pääsisi enään vastaanottotiskille. Huoleni osoittautuivat turhiksi, sillä seuraavana päivänä saapui yksi väliaikaistyöntekijä ja illemmalla kaksi workaway-työntekijää.

Toinen työviikko

Toinen työviikko meni samalla tavalla kuin ensimmäinenkin; aamuisin olin auttamassa keittiössä aamupalan kanssa ja myöhemmin olin respassa. Olen saanut jo tehdä vähän enemmän hommia vastaanotossa, mistä olin erittäin iloinen, sillä tähän asti olen suurimmaksi osaksi vain ollut keittiössä tai seuraamassa miten kaikki toimii respassa.

Olen myös ajatellut rekisteröityä sellaisessa palvelussa kuten ”workaway”, kyseisen palvelun kautta on mahdollista tehdä töitä ulkomailla majapaikkaa vastaan.Kuulin siitä ensimmäisen kerran keittiöapulaisilta, sillä he pääsivät juuri Boutike hostellille sen palvelun kautta. Olen pitkään halunnut työskennellä hotellissa ja ehkä joku päivä perustaa oman hostellin tai hotellin. Ehkä suurin haaveeni olisi kokeilla onneani Singaporessa, sillä olen pitkään halunnut käydä siellä ja työskennellä erityisesti Marina Bay Sands-hotellissa.Vaikka tämä työharjoittelu on minulle aivan varmasti suuri etu suomen työmarkkinoilla, mutta uskon että workaway:n kautta saisin lisää arvokasta työkokemusta ja hyviä muistoja.

Työkaverini Lianne mainitsi myös, ettei työharjoitteluita varten tarvitse säästää kamalasti rahaa, sillä joihinkin päänähtävyyksiin pääsee ilmaiseksi – kuten esimerkiksi Real Alcazariin maanantaisin. Lähdin sinne yhdessä Liannen ja muutaman muun Ready for Life-osallistujan kanssa, jotka olivat yhtä innoissaan näkemään millaiselta vuonna 1364 rakentama kuninkaallinen palatsi näyttää.

Torstaina minua opetettiin käyttämään hostellin uutta varausjärjstelmää, jota Marta oli asentanut keskiviikkona. Uusi järjestelmä vaikutti toimivan nopeammin ja helpommin, sillä vanhassa järjestelmässä, kun asiakas teki varauksen verkossa, jouduimme tekemään saman varauksen myös järjestelmäämme, sillä se ei tallentanut sitä automaattisesti. Uusi varausjärjestelmä tallentaa kaiken automaattisesti, jolloin meille jää vain varmistaa, ettei vaan tulisi päällekkäisvarauksia.

Olin tietenkin iloinen, että uusi järjestelmä on helppo eikä minua tietenkään haitannut se, että olin oppinut tekemään kaiken vanhassa varausjärjestelmässä. Ehkä ainoa haastava asia uudessa järjestelmässä oli se, että se oli kokonaan espanjaksi – toisaalta ehkä se auttaa minua oppimaan espanjaa paremmin ja tietenkin muutaman kokeilun jälkeen osaan tehdä kaiken automaattisesti kiinnittämättä huomiota, että millä kielellä teksti on kirjoitettu.

Olen kyllä huomannut, että espanjankielentaitoni on kehittynyt ja ymmärrän paljon enemmän mitä minulle sanotaan. Pyysin myös työkavereitani puhumaan minulle ainoastaan espanjaa, jotta opin kielen mahdollisimman nopeasti ja paljon. Työkaverini olivat siitä aika innoissaan ja joskus joudun itsekin vastaamaan espanjaksi.

Viikonloppuna sain kuitenkin tauon espanjankielestä, kun suuntasimme neljän muun kämppikseni kanssa Portugaliin rannalle. Ostimme liput We Love Spain-matkatoimistosta 20 eurolla; hintaan kuului menopaluu-matkat, voileipä, sangriaa ja paikan päältä sai lainattua erilaisia pelejä ajan kulumiseksi. Päivä oli aivan upea ja toivottavasti pääsen lähtemään sinne taas ensi vuonna.

Ensimmäinen työviikko

Työpäiväni alkoi klo. 9:00, mutta saavuin sinne jo klo. 8:10. Aamulla pelkäsin, etten löydä perille, että lähdin aivan liian aikaisin töihin, mutta nähtävästi olin huolestunut turhaan.

Päätin käydä yhdessä kahvilassa, jossa olemme käyneet joka päivä kielikurssin aikana, että tarjoilijatkin tunnistivat meitä. Istuin sieelä nauttimassa kupillisen teetä, jännittäen työpäivän alkua.

Kun kello oli lähempänä yhdeksää suuntasin hostellille ja odotin jonkun saapuvan vastaanottotiskille. Hetken odotettuani sinne saapui Kate, joka oli paikan omistaja. Hän oli erittäin mukava ja ehdotti, että voisin auttaa aamupalalla, sillä siellä on yleensä aika hektistä.

Kate esitteli minut kahdelle aamupala työntekijälle; Lianne, joka oli Hollannista kotoisin ja joka saapui Sevillaan edellisenä päivänä ja amerikasta kotoisin olevalle Ryanille, joka on työskennellyt hostellissa jo kuukauden. Lisäksi siellä oli turkkilainen Sinem, jonka tapasin myöhemmin samana päivänä. He kaikki olivat ystävällisiä ja avoimia vapaaehtoisia.

Vietin muutaman tunnin keittiössä keskustellessani uusien työkavereitteni kanssa kysellen heidän elämästä ja hostellin toiminnasta. Oli mielenkiintoista kuulla heidän matkakertomuksista ja missä kaikkialla he ovat käyneet ja mitä kokeneet. Ainoastaan Sinem saapui nimenomaan Sevillaan opiskelemaan paikallista kieltä ja flamencoa, Ryan ja Lianne taas matkustelivat ympäri Eurooppaa.

Kun aamupala loppui, suuntasin vastaanottotiskille, jossa istui Katen aviomiehen veli, Rafa. Loppupäivä menikin siihen, että hän esitteli minulle hostellia ja vähän varausjärjestelmää sekä kertoi hieman käytännön asioita.

Ensimmäisenä työviikkona autoin vapaaehtoisia aamupalan kanssa. Yllätyin siitä, että asiakkaat saavat vapaasti marssia sisään keittiöön ja ottaa mitä haluavat tiskiltä. Cappuccinoa ja espressoa he eivät saaneet itse tehdä, joten minulle opetettiin miten niitä tehdään. Suurimmaksi osaksi olin itse aina halukas oppimaan, sillä tiesin että jossain vaiheessa olisi minun vuoro opettaa uusia vapaaehtoisia. Aamupalan jälkeen suuntasin heti vastaanotolle, jossa suurimmaksi osaksi opiskelin espanjaa tai seurasin miten toinen työkaveri suoritti esim. check-in:nin.

Espanjan kielikurssi

Ylittäessämme Trianan ja Sevillan keskikaupungin siltaa aamu yhdeltätoista, ihastelin kaupungin upeita maisemia. Sevilla on sekoitus vanhaa ja uutta; erityisesti vanhat 1200-luvulle sijoittuvat rakennukset ovat arkkitehtuurisesti upeita, sillä niissä on paljon yksityiskohtia.

Tällä viikolla meillä alkoi Espanjan kielikurssi josta olin aika innoissaan. Rakastan espanjan kieltä ja olen opiskellut sitä koulussa, mutta paljon on päässyt unohtumaan jo. Kurssilla tutustuimme kolmeen muuhun tyttöön, jotka osallistuu samaan ohjelmaan, mutta asuvat toisessa asunnossa Sevillan puolella. Siellä oli myös yksi saksalainen tyttö, joka puolestaan viettää 6 kk Sevillassa. He olivat erittäin mukavia ja puheliaita, toivottavasti pääsemme viettämään paljon aikaa yhdessä.

Espanjankielen opettaja oli kaikkea muuta kuin mitä odotin; ajattelin että edessämme on piinaava viikko jonka aikana opettaja odotti meiltä, että osaisimme espanjaa melkein täydellisesti. Tosi asiassa hän oli erittäin mukava ja rento opettaja, jolla oli erittäin hyvä huumorintaju.

Tunneilla alkoi palata muistiin kaikki mitä olen joskus espanjan tunneilla opiskellut, mikä helpotti esim. läksyjen tekoa. Sieltä oppi myös käytännöllistä sanastoa ja lauseita, mitä toivottavasti tulee käytettyä paljon.

Opiskelimme espanjaa siis iltaisin, klo. 16-20 välillä, jonka jälkeen olimme aika väsyneitä ja nälkäisiä. Lähdimmekin aina porukalla syömään paikallisiin ravintoloihin, joissa maistelimme tapaksia ja tutustuimme toisiimme. Yhdessä paikassa söimme espanjalaista munakasta ja vaikka se ei ollut kaikkien mieleen, itse tykkäsin siitä erittäin paljon.

Ensimmäisellä viikolla meillä oli myös ns. työhaastattelu. Silloin lähdin STEP:in työntekijän, Silvian kanssa tutustumaan työpaikkaani, joka sijaitsee aivan STEP:in lähellä. Työskentelen siis vastaanottovirkailijana hostellissa, jossa ympäristöystävällisyys on tärkeää. Hostelli oli erittäin hieno ja kodikas, se sai minut ajattelemaan suomalaista joulua, sillä paikkaa koristi pienet oksat, tähdet ja valaistus oli hämärä.

Ensimmäinen viikko menikin turismisointiin, eli kiertelimme yhdessä kaupunkia ja otimme paljon kuvia. Erityisesti pidin Av de la Constitucion-kadusta, sillä se on erittäin hieno ja matkan varrella näkyykin upea Sevillan katedraali ja muita hienoja rakennuksia.

Saapuminen Sevillaan

Saapuessani Sevillaan, huomasin heti ensimmäisenä lentokentän; se näytti enemmänkin isolta koululta sen keltaruskeineen tiiliseinineen ja sen isot ikkunat erottuivat selvästi sinisen värinsä ansiosta. Sisustus oli vanhahtava, mutta samalla mukavan charmikas.

Kävelin yhdessä kahden muun Ready for Life-osallistujan; Ilarin ja Jannen kanssa pitkää käytävää pitkin hakemaan matkatavaramme. Jannen tapasin Helsingin lentokentällä ja teimme yhdessä lähtöselvityksen automaatilla,kun taas Ilarin tapasin jo aikaisemmin elokuussa järjestettävässä Ready for Life-lähtijävalmennuksessa. Emme jutelleet silloin lähtijävalmennuksessa, mutta tämän päivän edetessä höpötimme kaikki kolme melkein taukoamatta.

Saatuamme matkatavarat Sevillan lentokentältä otimme taksin asunnollemme, jossa meidän oli tarkoitus asua työharjoittelun ajan. Odotin asunnon näkemistä innolla, sillä toinen ammatti mikä minua saattaisi kiinnostaa on sisustussuunnittelu joten odotin mielenkiinnolla millaisia sisustusratkasuja omistaja on keksinyt.

Vuokraemäntämme Puri tuli pian esittelemään meille asunnon, jossa oli kolme makuuhuonetta, keittiö, olohuone ja kaksi vessaa. Asunto oli siisti, mutta pohjaratkaisultaan ja sisustukseltaan ehkei niin houkkutteleva. Tärkeintä kuitenkin on, että on paikka missä asua ja koska olimme ensimmäisiä asunnolla saimme valita omat huoneet; luonnollisesti valitsin huoneen missä on oma kylpyhuone ja iso sänky.

Vietettyämme hetken asunnolla päätimme lähteä tutustumaan naapuristoomme Trianassa. Emme kuitenkaan päässeet pitkälle, sillä etuovemme ei auennut eikä tilannetta parantanu se, että juuri silloin muut Ready for Life-osallistujat saapuivat paikalle. Ovi saatiin auki kahden tunnin päästä lukkosepän avulla, selvisi että alkuperäinen avain oli huonossa kunnossa, joten kopiotkin eivät toimineet. Onneksi paikalla oli STEP:in työntekijä, joka oli kokoajan auttamassa ja selvittämässä tilannetta, koska kukaan meistä ei puhunut sujuvaa espanjaa eikä tietenkään ymmärtänyt miksei ovi aukenut.

Kun tytöt; Meeri, Maija ja Jessica vihdoinkin pääsivät kotiutumaan, istuskelimme ruokapöydän ääressä tutustumassa toisiimme. He kaikki olivat myös lähtijäinfossa mukana, joten muistin heidät hyvin.